Kuuden miljoonan dollarin miehen kosketus <3
Viikonloppu meni nopeasti.
Saimme perjantaina Mujen ja Märkkelin kanssa idean, että lähtisimme moikkaamaan Dr. iLikkaa Jyväskylään.
iLikka oli tätinsä koirien vahtina suuressa suuressa talossa.
Iso kämppä tyhjillään+hulivilipojat kuulosti ihan äräkälle yhdistelmälle!
Meillä oli nastaa.
Grillasimme sian niskaa, potkimme palloa, iLikka esitteli setänsä sota-ajan konekivääri-Maximia, heittelimme frisbeetä ja lopuksi iLikka opetti minua ajamaan päältä istuttavalla ruohonleikkurilla.
Kun semmoisen rattiin pääsee, siitä tulee aika kivat kiksit!
Ajelin iLikan sedän ja tätin takapihan nurmikon tarkasti, jopa täydellisesti.
iLikalla oli seuraavana aamuna aikainen lähtö Kuopioon ja sen saimme myös kokea n. klo 5.30 kun iLikka karjui herättyään.
Nukuimme vielä muutaman tunnin iLikan lähdön jälkeen ja sen jälkeen suuntasimme Jyväskylän kaupungille henkailemaan.
Kotikaupungissa olimme noin neljän aikaan iltapäivällä, jossa suunnistimme Prismaan hakemaan lisää sian niskaa grillattavaksi.
Tällä kertaa grillijuhlat olivat iLikan vanhempien talolla, keskellä nuuskan tuhoamaa luontoa.
Illalla matka jatkui keskustan kuppiloihin.
Kävimme pyörähtämässä Henry's Pubissa muitamilla tuopeilla jossa iLkan silmään sattui jääkiekkoilija Nicklax Bäxckström.
Silmät punaisena, kuola suupielestä valuen ja askeleet horjuen iLikka meni Nixcklasin juttusille.
Palattuaan iLikka oli ihan toinen mies. Se mainosti koko loppuillan jutelleensa 6miljoonan dollarin arvoisen miehen kanssa.
Bäcxström oli kuulemma vielä lopuksi tökännyt iLikkaa kaksi kertaa sormella kylkeen ja toivottanut hyvää illanjatkoa.
UUU! <3
En tiedä mitä se jääkiekkopiireissä tarkoittaa, mutta iLikkaan se oli ainakin tehnyt säväksen.

5 Comments:
"HAJAANTUKAA!!!"
Olihan kyllä viikonloppu. Täytyy ottaa uusiksi tässä kesällä pariinkiin otteeseen. Hauskaa oli, ja Ilikka tarjosi paljon mukavia hetkiä. Kiitoksia majoituksesta myös Ilikan tädile ja koirille. Elämäni kauheimpia suihkukokemuksia tuli koettua siinä Gribs talossa.
Trumbetti kyllä soi tänä viikonloppuna joka puolelta ja grillilihaa tuli nautittua hieman yliannostus.
Terveisin Muje
En siis enää ihmettele, miks rillit löyty tuon pöydän alta. Joo, kivaa oli, tänks! Voisi vaan miettiä onko sitä ollut pitsalla vai tunkkaisessa messussa.
Ja kuraperse, Nicklaxs taputti minun 6 miljoonan dollarin mahaa, ei suinkaan tökkinyt kylkiin sormella. Mahan taputtaminen on hienoa.
Dr.iLikka#27
Parahin Kura:
On tunnustettava, että mielestäni juttujesi taso on noussut vitusti.
Tai ainakin ne ovat hauskempia kuin ne tänne kopioidut musavideot, jossa joku ameriikkalainen erilainen nuori mustaksi värjättyine emo-tukkineen ja kajaalit silmissä laulaa miten sitä kiusattiin haiskuulissa tai kun se Sirpa jätti sen.
-Api
ps. Korn oli hyvä. vitun hyvä.
Api:
oispahan tuo ollu kiva päästä keikalle, mutta olin haiskuulissa kiusaamassa sirpaa. vituittaa.
ja aion kyllä kopioida tänne vieläkin kaikkee kivaa.
Kura!
Sinulla on ollut vauhdikas weekend!
Minä olin itikoitten syöttinä ja nyt kutisen kuin kirppuinen koira!
(rapsutus ei olisi pahitteeksi juuri nyt säärilleni, jotka ovat aivan paukamilla kun itikat kuppasivat minua YÖLLÄ!)
-N25-
Post a Comment
<< Home